Uutiset
Hiihtolomaviikon (vko9) lukkari! Huomatkaa, että perhetoiminta taukoilee lomaviikon
23.2.2022

Uusi lukkari julkaistu!
9.2.2022
HUOM! Perhe- ja koululaistoiminnan rajoitettu osallistujamäärä 8 henkilöä poistuu käytöstä. Perhetoimintaan ei tarvitse enää ilmoittautua. Perhetoiminta toteutetaan poikkeuksellisesti pelkästään…

Ikäihmisten bingo alkaa torstaina 17.2. klo 10
17.1.2022
Ikäihmisten torstain bingo -ryhmä starttaa tauon jälkeen torstaina 17.2. klo 10. Ryhmään ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Tilassa pidetään huolta siisteystasosta ja tarjolla on osallistujille…
Kevätkausi startataan käyntiin ulkoilutreffien merkeissä
11.1.2022
Wipussa odotellaan tällä hetkellä AVI:n päätöstä uusista koronaohjeistuksista sekä niiden myötä mahdollisista kokoontumisrajoituksista. Toistaiseksi toimintaa ei siis päästä vielä avaamaan…
Wihreän Puun toiminta joulutauolla. Ovet avataan tammikuussa koronarajoituksien salliessa. Seuratkaa tiedotusta!
16.12.2021
Wihreän Puun toiminta (sekä wipussa että hyvinvointikeskuksella) jää joulutauolle. Ovet avataan kevätkauden touhuille tammikuussa loppiaisen jälkeen, mikäli yleiset koronaohjeitukset sen sallivat.…
"Varaslähtö Lapsen oikeuksien päivään" - Tapahtuma Hyvinvointikeskuksella perjantaina 19.11.
11.11.2021
Tesoman Hyvinvointikeskuksella järjestetään perjantaina 19.11. klo 13 tapahtuma Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi. Tilaisuus on suunnattu alueen lapsiperheille ja lapsille.

Avoin koululaistoiminta poikkeuksellisesti peruttu keskiviikkona 17.11.
11.11.2021
Wihreän Puun avoin koululaistoiminta on poikkeuksellisesti peruttu keskiviikkona 17.11.
Ikäihmisten bingon ilmoittautumiset poistuvat käytöstä torstaina 4.11.
26.10.2021
Ikäihmisten bingon ilmoittautumiset poistuvat käytöstä ensi viikon torstaina 4.11.. Siitä eteenpäin kaikki halukkaat ovat tervetulleita pelaamaan klo 10-11.
Syyslomaviikolla 18.-22.10. Wihreän Puun avoin toiminta on tauolla
13.10.2021
Syyslomalla 18.-22.10. Wihreän puun avoin perhetoiminta ja koululaislaistoiminta ovat tauolla. Ihanaa lomaa kaikille! :)
Wihreän Puun uusi lukkari julkaistu, kurkkaa toiminnan kellonajat ja kokoontumispäivät :)
23.9.2021
Huomioithan, että perhetoiminnan ilmoittautuminen poistuu käytöstä viikolla 39 (alkaen 27.9.). Please note that you don`t have to sign up in to family groups anymore (starting on monday 27.9.).

Bingo alkaa!
17.9.2021
Ikäihmisten bingo -ryhmä käynnistyy 30.9. erityisjärjestelyin! Torstaisin klo 10-11 (ei kahvitarjoilua) Wihreässä Puussa pelataan yhdessä bingoa. Mukaan kuukauden ryhmään otetaan 10 ensimmäiseksi…
Wihreän puun viikko 20.9-23.9
17.9.2021
Wipun ensi viikko (20.9.-23.9.) näyttää tältä/Next week at Wihreä Puu is as follows: Perhetoiminta/Family activities: ilmoittautuminen tekstiviestitse 17.9. mennessä nroon 0400 838651 Sing up via…
Hups! Poikkeuksia aukioloissa sekä perhetoiminnan ilmoittautumisissa viikolla 36.
3.9.2021
WiPun viikko-ohjelma viikolla 36 ma 6.9. - perhetoiminta hyvinvointikeskuksella klo 9.30-11.00 - koululaistoiminta wihreässä puussa klo 13.00-15.00 ti 7.9. Wipu suljettu ke 8.9. Wipu suljettu to 9.9.…
Perhetoiminta käynnistyy ma 16.8. ilmoittautumisilla!
12.8.2021
Hoplaa! Perhetoiminta käynnistyy ensi viikolla rajoitusten puitteissa ma-ke klo 9.30-11. Otetaan käyttöön ilmoittautumiset, jotta kävijämäärät eivät kasva liian suuriksi. Alla olevan linkin kautta…
Syksyn aikatauluista
30.6.2021
Wihreän Puun toiminta elokuussa: - Koululaistoiminta starttaa ti 10.8. wipussa perinteisin aikatauluin klo 13-16 - Perhetoiminnan osalta hommat käynnistyy seuraavalla viikolla (vko 33) Elokuussa…
Wihreän puun lukkari juhannukseen asti on julkaistu
4.6.2021
Viikon 22 lukkari
31.5.2021

Viikon 21 lukkari
20.5.2021

Viikon 20 lukkari
17.5.2021
